Takaisin

1.1 Kuulustelu

Jakson tapahtumat sijoittuvat erittäin vaikeaan ja vaaralliseen tilanteeseen. Pelaaja on silmätysten vallanpitäjien kanssa ja joutuu määrittämään kantansa eri väittämiin. Toivomme, että oppilaat ymmärtävät kuinka tärkeitä ihmisoikeudet ovat ja kuinka pienet asiat voivat tehdä elinolot mahdottomiksi, kun vallassa on arvaamaton hallitus.

Tavoitteena tiedon lisääminen

Pyydä 4–5 ryhmää keskustelemaan eri tilanteista, joissa esiintyy sortoa. Jokaisella ryhmällä voi olla oma teema, esimerkiksi koulukiusaaminen, juoruilu, syrjiminen tai uhkailu. He voivat myös keskustella niistä mielipiteistä, joita oppilailla saa/ei saa olla sekä siitä miten koulussa saa/ei saa pukeutua. Voidaan valita myös jokin muu teema, joka on luokalle tärkeä tai ajankohtainen.

Pyydä ryhmiä muodostamaan ihmispatsaita, jotka kuvaavat sortamista, esimerkiksi halventamista, yksilöön kohdistuvaa väkivaltaa, vainoamista, kiusaamista ja syrjimistä. Ryhmät esittävät patsasmuodostelmansa muulle luokalle, jolla on mahdollisuus muutamaan korjaukseen niin, että sortomuodostelma saadaan murretuksi ja sorrettu henkilö saa ihmisarvonsa takaisin.

Keskustelkaa tehtävän lopuksi, miltä tuntui olla sortaja ja sorrettu sekä se, joka korjauksillaan mursi sorron.

Tehtävän tarkoitus on antaa oppilaille tietoa mahdollisista seurauksista hallituksen loukatessa maan asukkaiden ihmisoikeuksia.

Tavoitteena myötätunnon kasvattaminen

Jaa oppilaat pieniin ryhmiin. Pyydä jokaista ryhmää kirjoittamaan, mitkä oikeudet kaikilla ihmisillä pitäisi olla ja valitsemaan niistä kymmenen tärkeintä. Ryhmät esittävät tuloksensa toisilleen ja kirjoittavat paperille ne oikeudet, jotka ovat niin tärkeitä, että oppilaat harkitsisivat pakoa maasta, jos ne riistettäisiin heiltä.

Tehtävän tarkoitus on saada oppilaat ymmärtämään, minkälaisista olosuhteista pakolaiset pakenevat.

Tavoitteena eläytymisen syventäminen

Käykää yhdessä läpi Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Pyydä oppilaita pienissä ryhmissä antamaan esimerkkejä, mitä artiklat merkitsevät heille jokapäiväisessä elämässään. Keskustelkaa onko eri yhteiskuntaryhmien välillä eroja vai onko kaikilla samat oikeudet.

Tehtävän tarkoitus on saada oppilaat tuntemaan, kuinka oikeudeton ja suojaton ihminen voi olla maassa, jossa hallitus ei noudata demokraattisia arvoja eikä kunnioita ihmisoikeuksia.

Keskustelunaiheita

Onko kaiken tiedon oltava kaikkien saatavilla? Mitä sanoo Suomen laki esimerkiksi panettelusta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja omavaltaisesta menettelystä? Entä mitä sanoo Ruotsin laki?
Onko oppilailla oikeus esittää halventavia mielipiteitä luokkakavereistaan? Missä kulkee raja?

1.1 Kuulustelu

(Teksti pdf-muodossa, 220 kb)


Kuulustelu