Takaisin

2.2 Löydä tulkki!

Jakson tapahtumat sijoittuvat pakolaisten vastaanottokeskukseen turvapaikkamaassa. Tarkoitus on saada oppilas käsittämään, miten vieraalta ja suojattomalta olo voi tuntea, kun ei ymmärrä kieltä eikä osaa tehdä itseään ymmärretyksi ja kuitenkin tarvitsisi apua selvitäkseen uudessa maassa. Kotimaassaan turvapaikanhakijalla oli perhe ja sosiaalinen verkosto. Nyt hän on aivan yksin. Moni turvapaikanhakija on myös huolissaan omaistensa turvallisuudesta kotimaassa.

Tavoitteena ymmärtämisen parantaminen

Pyydä oppilaita keskustelemaan asioista, joita tarvitaan uuden elämän alussa. Useimmilla pakolaisilla on hyvin vähän omaisuutta mukanaan, usein ainoastaan päällä olevat vaatteensa. Pyydä oppilaita esittämään yksitellen luokan edessä, minkä tavaran he tarvitsisivat. Mutta he eivät saa puhua – vain elehtiä, viittoilla tai piirtää taululle.

Keskustelkaa luokassa, mitä tunteita kullakin olisi kotimaataan kohtaan, jos olisi pakko muuttaa toiseen maahan. Kirjoita taululle, mitä asioita oppilaat ikävöisivät.

Tehtävän tarkoitus on saada oppilaat ymmärtämään, miltä tuntuu aloittaa kaikki alusta.

Tavoitteena tiedon lisääminen

Pakolaiset ovat tavallisia ihmisiä, aivan kuten kuka tahansa. Heidät erottaa muista se, että he ovat eläneet vaaratilanteessa ja kokeneet menetyksiä ja muita vaikeuksia. Turvapaikanhakijoilla ja vastasaapuneilla pakolaisilla on monia eri tarpeita. On olemassa useita järjestöjä, jotka auttavat pakolaisia. Näihin kuuluvat esimerkiksi viranomaiset, jotka vetävät erityisiä projekteja, vapaaehtoisjärjestöt sekä pakolaisten itsensä perustamat tukijärjestöt. Monen järjestön toiminta perustuu vapaaehtoiseen työhön.

Moni pakolainen on joutunut kokemaan traumaattisia tapahtumia. Turvapaikkahakemuksen käsittelyssä ja tarvittavan avun määrittelyssä on tärkeä tietää onko pakolaista esimerkiksi kidutettu. Kidutus on hyvin tuskallinen kokemus, johon liittyy syyllisyyden ja häpeän tunteita. Monen pakolaisen on vaikea puhua kokemuksistaan siitä huolimatta, että hakee apua juuri kidutuksesta johtuviin ongelmiin. Kidutusten uhreille on perustettu useita kuntoutuskeskuksia ympäri maailmaa.

Moni yksinäinen pakolaislapsi kärsii turvapaikkamaassa. Lapset ovat usein kokeneet vaikeita asioita ja tulevat uuteen maahan ilman vanhempia tai muita läheisiä aikuisia tukenaan. Muun muassa Pelastakaa Lapset ry auttaa näiden lasten vastaanotossa.

Tehtävän tarkoitus on saada oppilaat käsittämään, millaisia erityisongelmia pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla voi olla ja millaista apua yhteiskunnassa on saatavilla.

Tavoitteena eläytymisen syventäminen

Pyydä oppilaita luettelemaan kolme tärkeää asiaa, joihin he ehdottomasti tarvitsevat ystäviään, ja kolme asiaa, joihin he ehdottomasti tarvitsevat perhettään.

Poista ensin mahdollisuus kääntyä ystävien puoleen. Oppilaat ovat nyt yksin uudessa maassa ja heidän pitää valita joku/jotkut muut korvaamaan ystävänsä.

Poista sitten mahdollisuus kääntyä perheen puoleen ja pyydä oppilaita korvaaman perheensä joillakin muilla.

Keskustelkaa, miten oppilaat toimisivat, ellei heillä olisi ketään omaista tai ystävää, kenen puoleen kääntyä.

Tehtävän tarkoitus on eläytyä tilanteeseen, jossa yksilöllä ei ole sosiaalista verkostoa ympärillään.

Viitekirjallisuus

Yksin saapuvista pakolaislapsista: Ilon Wikland on kuvannut lapsuuttaan yhdessä lastenkirjoja kirjoittavan Rose Lagercrantzin kanssa kirjassa Pitkä, pitkä matka (1996). Kuvittaja Ilon Wikland tuli 14-vuotiaana Ruotsiin pakolaisena Virosta. Hän on ennen kaikkea tunnettu Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittajana.

2.2 Löydä tulkki!

(Teksti pdf-muodossa, 418 kb)


LÖYDÄ TULKKI!