Takaisin

3.2 Ostosten aika

Pelin päähenkilö joutuu kohtaamaan tavallisimpia ennakkoluuloja. Samalla hän saa kuulla, mistä ennakkoluulot ovat lähtöisin ja miten ne syntyvät. Ennakkoluulot, pelko ja vihamielisyys siirtolaisia ja pakolaisia kohtaan ovat viime vuosina lisääntyneet Euroopassa. Useassa maassa on myös perustettu muukalaisvihamielisiä poliittisia puolueita.

Tavoitteena myötätunnon kasvattaminen

Jaa oppilaat pieniin ryhmiin ja anna heidän keskustella, mihin ryhmään he mielestänsä kuuluvat: ”Minulla on ennakkoluuloja”, ”Minulla on vähän ennakkoluuloja”, ”Minulla on paljon ennakkoluuloja” tai ”Minulla ei ole ollenkaan ennakkoluuloja”.

Pyydä oppilaita kirjoittamaan luettelo vähintään viidestä ennakkoluulosta, joita heidän ryhmällään on. Tämän jälkeen ryhmät vaihtavat luetteloa toisen ryhmän kanssa. Heidän on nyt pohdittava, miten toisen ryhmän luettelemia ennakkoluuloja voidaan torjua ja miten nämä ennakkoluulot ovat saaneet alkunsa. Kaikki ryhmät esittävät tuloksensa muulle luokalle ja keskustelua jatketaan.  

 

Tehtävän tarkoitus on saada käsitys siitä, miten me luomme ennakkoluuloja, kielteisiä asenteita tai kielteisiä mielipiteitä ihmisistä tai ryhmistä, oista me emme tiedä paljon,  ja miten me näemme maailman eräänlaisten ”me ja ne”  -lasien läpi.

Tavoitteena tiedon lisääminen

Pyydä oppilaita lukemaan tietosivustosta artikkelit ennakkoluuloista ja rasismista.  

 

Kerää viikon lehdet eri maista ja leikkaa ja kopioi kaikki pakolaisista kertovat artikkelit. Pyydä oppilaita pareittain merkitsemään artikkeleista kaikki tosiasiat yhdellä värillä ja kaikki tunnesanat ja ennakkoluuloja ilmaisevat sanat toisella värillä. Näin saadaan kuva tosiasioiden ja tunteiden välisestä tasapainosta pakolaisartikkeleissa.

Keskustelu

Keskustelkaa luokassa Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 30. artiklasta.

Artikla 30.
Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

Yleismaailmallisen julistuksen viimeinen artikla koskee kaikkien vastuuta kunnioittaa toistensa apauksia ja oikeuksia. Mikään viranomainen, järjestö, yhdistys, koulu tai henkilö ei saa omistautua toiminnalle, joka estää muita ihmisiä harjoittamasta oikeuksiaan ja vapauksiaan. Rasistinen mielipide ei ole kielletty (omantunnon ja ajatuksen vapaus), mutta sitä ei saa levittää (sananvapaus) silloin, kun se loukkaa kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Vapaus ei tarkoita, että saa loukata ja uhata toisia.

Keskustelkaa luokassa, mitä eroa on toisaalta ajatella ja uskoa niin kuin haluaa ja toisaalta loukata toisia. Puhukaa mielellään tapauksista, jolloin oppilas itse tai joku toinen on loukannut jonkun oikeuksia. Keskustelkaa myös käsitteistä, kuten huomioon ottaminen a kunnioitus.

Pyydä lopuksi luokkaa ottamaan selvää, mitä maan laki sanoo kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Tehtävän tarkoituksena on saada oppilaat ymmärtämään, miten ennakkoluulot syntyvät ja leviävät, ja näkemään oman roolinsa tässä ketjussa sekä ymmärtää miten he itse voivat vaikuttaa asiaan.

3.2 Ostosten aika

(Teksti pdf-muodossa, 171 kb)


Ostosten aika